Heippa.

Ei oo tullu kirjoteltua pitkään aikaan taas,kun on ollu paljon kaikkee,mutta silti ei mitään...

No 7pv kutsuu jkl ja jälkikeskustelu (taas vaihteeks),jos ne vaikka nyt osais hoitaa asian niinkun kuuluu.....-.-
Ja sit 12pv päästä taas jkl:ään ultraan  
Ja 17pv järvenpäähän rippijuhliin
ja 20pv meijän veikka täyttää 2-vuotta
ja 26pv meillä on neuvola :)

Joka viikolla jotakin tärkeetä,toivottavasti ei vaan unohtuis mikään...

Asiasta porkkanaan: Kuten ei aikasemmissakaan raskauksissa,niin ei tässäkään  oo mitään oireita-ei minkäänlaista pahoinvointia yms... Ainoostaan haittapuolena on väsymys,koko ajan väsyttää ja tekis mieli nukkua,mut mitenpä nukut,kun kotona pyörii pieni energiapakkaus,jossa olis virtaa vaikka muille jakaa-antaispa osan mulle....

Ja aikasemmissa raskauksissa on menny kauan aikaa ennen,kun maha on alkanu kasvaa ja nyt se on jo kamala rantapallo...vaikka rv on vasta 11...
Että loppua kohden voi olla aika jättimaha... :D
 

Nyt tuntuu siltä,että kaikki menee loistavasti,niin mahan kanssa kun perheenkin:) <3

Mutta nyt täytyy lähtee laittaan ruokaa tälle meijän kompanialle :D
Palailemisiin.

-Äiti-
 

Heissan

Eipä oo tullu taas kirjoteltua pitkään aikaan... 
Mutta siis eipä oikein mitään ihmeempiä oo tapahtunukkaan....

Ehkäpä kaikkein suurin ilo uutinen on se,että tein tossa tiistaina raskaustestin ja se 
oli positiivinen  

Nyt vaan oottelen,että huominen tulis ni  pääsis soittaan neuvolaan...
Ja nyt vaan toivotaan,että kaikki menee hyvin ja vältyttäis suurelta surulta. 
Miehenikin tiistaina iltana sanoin "nyt sitten pidetään tästä hyvää huolta:)<3" (mahaa silittäen:))
Ja lisäsi siihen sitten,että hänellä on omat pelkonsa...niinkuin minullakin...

Vielä ei olla kerrottu kenellekään,täytyy nyt neuvolaan varailla aikaa ja miettiä koska sitä uskaltaisi muille kertoa
ja miten muut suhtautuvat asiaan....

-Äiti.-
 

 Eipä oo tullu taas vähään aikaan kirjoteltua,mutta nyt on pakko,koska rupee pää räjähtää!

En ees tiiä mistä alottais...
Mies,kaverit ja alkoholi = Huutoo ja Tappelua.
Tuli taas viikonloppuna huomattua...
Lähettiin pe mökille pienellä porukalla (5henk.) ja tuli siinä pe sit juotua aika kiitettävästi...
No tietenkin sain oman mieheni kanssa riidan aikaseks jostain ihan turhasta ja se ilta meni ihan
huutamiseks. Muut yritti rauhotella meitä,mut huuto vaan ylty ja mistään ei tullu mitään...
Mikä kumma siinä on et aina saa revittyä sen riidan jostakin ihan turhasta??
Sit huudetaan toisillemme ja sanotaan kaikkee mitä ei välttämättä pitäis sanoo...
Hetken aikaa ollaan ommissa oloissamme ja sit taas-yks väärä sana,ni toinen räjähtää...
Ja miks kännissä on paljon helpompi tapella ja sanoo kaikki mitä mieleen tulee,selvinpäin ei tuu sanottua yhtä pahasti ja rupee aina itkettään...Ei voi vaan ymmärtää...
Ja miks kavereille tulee aina avauduttua kaikesta paskasta,kun on kännissä...
Nyt pe tuli taas kerrottua miehen hyvälle kaverille kaikki paska mitä pään sisällä oli. Miks?
Miks toisille on helpompi kertoo tunteistaan,kun sille omalle puolisolle?
Toisaalta helpotti kun sai purettua ees jollekin sitä paskaa oloo,mut tulee vaan entistä paskempi olo,kun kuitenkin pitäs
kertoo sille omalle puolisolle...

Mut ei tää meijän parisuhde oo ollukaan mitään ruusuilla tanssimista.
Maaliskuussa -09 alettiin seurusteleen,toukokuussa -09 muutettiin saman katon alle,heinäkuussa -09 mentiin kihloihin ja aloin oottaa Veikkaa -09 lokakuussa... 
Nyt ollaan oltu se yli 3vuotta yhessä ja viimeset varmaan 2kk on ollu ihan täyttä helvettiä...
Riidellään joka päivä jostakin....Oon varmaan jonkun vuoden verran hokenu et tästä suhteesta ei tuu mitään,yms...
Haluaisin erota ja alottaa Veikan kans uuden elämän,mut miks on niiiiiin vaikee luopua toisesta?
Kai mua pelottaa sit olla yksin,kun oon tottunu siihen et aina on vierellä joku....Ja pärjäisinkö sitten Veikan kans kaksistaan?

Miks rakkauden pitää olla niin vaikeeta?
Tai miks ei voi päättää keneen rakastuu?

_Äiti_ 

 

 Mikä ihana auringon paisteinen sunnuntai *huokaus*

Mutta siis, olin poikamme kanssa pihamme hiekkalaatikolla ja siinä oli pari naapurin tyttöä kanssa (ikää noin 5-6-vuotta).
Hoin pojallemme melkein koko ajan,että hiekkaa ei saa heittää. No toinen näistä tytöistä rupes heitteleen hiekkaa meijän päälle ja sanoin hänelle sitten,että hiekkaa ei heitellä,kun sitä voi mennä silmiin. Tais olla tytöllä lyhyt muisti tai sit ei kuullu ollenkaan mitä sanoin vaan heitti hiekkaa suoraan poikani naamaan (voitte kuvitella reagointini siihen). Siinä sitten tuimasti tokaisin tytölle,että "sitä hiekkaa ei heitellä toisten päälle ollenkaan!"  Ja sainpa tätältä tytöltä sitten vastauksen: "Et sää voi mua komentaa,et oo mun äiti! EI meijän äiti oo opettanu ettei hiekkaa saa heittää!" 
Siinä vaiheessa meinasin sanoo "ja sen kyllä huomaa!", mutta osasin olla hiljaa ja lähdin poikani kanssa leikkimään muualle...
Myöhemmin kattelin,kun tätä kyseinen tyttö kulki ilman haalaria,hattua ja kenkiä pihalla... T-paita,ohuet housut ja sukat jalassa näytti kulljeskelevan siellä ihanan kuraisessa pihassamme....Kyllä mahto äiti kiitellä tätä tyttöä,kun on kotiin menny...

Rupesin siinä sitten miettimään,että onko oikein "komentaa" toisten lapsia?
Niinkun tässä tapauksessa hiekkalaatikolla...
Olisko minun pitäny antaa tytön vaan heitellä hiekaa ja komentaa omaa poikaani,ettei saa heittää hiekkaa...?
Ja miks tämän tytön äiti ei voinut olla ulkona lapsensa kanssa,koska tällä kyseisellä tytöllä on muutenkin aika erikoisia puuhia ulkona,huutelee ihmisille ja heittelee hiekkaa ja kiviä ihmisten/autojen päälle...
Eikö äitiä kiinnosta vai eikö kotona tosiaankaan opeteta tapoja enään ollenkaan vai kasvatanko ite lapsestani liian kohteliaan ja sääntöjä noudattavan? Onko sekin nyt sit väärin nykymaailmassa,jos lapsi osaa kiittää ja pyytää anteeksi? Saatikka sitten jos lapsi on kohtelias muita kohtaan ja uskoo vanhempiaan?

-Äiti-
 

 Heissan!

Tänään oli jyväskylässä se jälkikeskustelu siitä maanantai päivästä,kun pieni tyttömme menehtyi.
Testien tulokset oli kaikin puolin ok,niissä ei ollu mitään erikoista eikä ruumin avauksessakaan löydetty mitään erikoista.
Eli syynä oli istukan ennen aikainen irtoaminen,joka on johtanu veren vuotoon ja hapen puutteeseen. :(

Ja sitten puhuttiin tuleivaisuuden suunnitelmista-uudesta raskaudesta. 
Ensimmäisenä tuli mieleen,että mitkä mahdollisuudet on,että istukka irtoaisi uudestaan liian aikaisin?
No mahdollisuudet on n.3% eli suht pienet,mutta silti niin suuret.
Ja seuraavan raskauden aikana tarkkaillaan enemmän ja mahdollisesti voin joutua osastolle pisemmäksikin aikaa...
Ja synnytys käynnistettäisiin noin 2viikkoo ennen laskettua aikaa,jolloin yritetään välttyä istukan en.aik. irtoamiselta.

Pisti kyllä miettimään,että uskaltaako sitä enään haaveilla lapsesta tai uskallanko enään tulla raskaaksi ja nauttia siitä,kun tietenkin sitä ajattelee koko ajan,että mitä jos.....? 
Mutta toisaalta seuraavassa raskaudessa osaa olla tarkempi itsekin (vaikka sitä ei voi ennustaa,että mitä tapahtuu)
 

Mutta nyt helpotti siltä osin,kun sai tietää tarkemmin mitä on käyny ja niistä testeistä ei löytyny mitään,niin siltä osin ei voi itseään syyttää tapahtumasta...

Mutta nyt katse tulevaisuuteen:)

-Äiti-